perjantai 26. joulukuuta 2008

Keittiö ja lämmöt

Matalampi versio hyväksyttiin. Kuvasta voi huomata myös seinien saaneen levynsä. Ylä ja alareunassa on uretaania tiivisteenä ja kahteen kerrokseen levytettynä saumat on eri jaolla joten ei pitäis olla suorannasta tuulta noista seinistä.


Mellisisukset tuli Keittiöjätistä ja massiivirungot askarreltiin paikanpäällä Bauhausin Saarnista. Aikomuksena oli maalata valkoiseksi mutta alkoi näyttää kivalta noinkin. Ovet oli aikomus tehdä itse koivusta ja maalata edelleen valkoiseksi, jos päädytään saarniin niin pakko vissiin tilata jostain.


Ihan mukavan oloinen. Hä?


Koko hommahan on sitten feikkiä.



Muuan eläkeläinen hitsasi kehyksen sopivan kokoiseksi. On muuten harvassa ne ketkä alkaa moista rautaa hitsaamaan. Vielä pitää hommata lipare valurautaa ja rimmata tuokin keskiosa sopivaksi.


Käsityön jälki näkyy kivasti.


Paikallisen sepän taidonnäyte. Kiukaan kaulus vailla raplinkeja ja luukkua.


Kellarin lattia lämpiää Jäspin Tehowatilla.


Meillä on keskikerroksessa kasvisöljy lämmitys. Aika kiva sähköpatteriksi.


Välipohjaan puhallettiin 20 cm selluvillaa. Saa toimia tulevan talven yläpohjana.


Ennen 1.0


Jälkeen 1.1


Jälkeen 1.2



Ennen 2.0


Jälkeen 2.1


Ei ollut paljoa purua portaikon seinissä. Nyt on 10 cm.

Ei kommentteja: